Kaksiviikkoa

Aikaa ei ole ollut lapsen syntymän jälkeen ja jokainen turha ja ylimääräinen meno on karsittu pois. Olemme lapsen kanssa käyneet jo kaksi kertaa kylvyssä ja molemmilla kerroilla hän on nauttinut kylvystä erittäin paljon. Kamalin asia jonka hän tietää kylvyssä on pois tuleminen, eikä hän millään haluaisi tulla sieltä pois.

Ainoa asia joka pientä tyrättämme on vaivannut, on ilmavaivat. Vaikka ilmavaivat eivät ole joka hetki vaivana, niin jo hänen ilmeestään näkee kun alkaa helpottaa, silloin menee hymy melkein korvasta korvaan.

Vaikka hän on vasta 14 päivää vanha, niin hän on jo kasvanut hurjasti. Vanhempiaan hän on jo päässyt yllättämään suurella halullaan jutella. Kun hänelle juttelee, niin vastaukseksi voi saada ”eeeh” tai ”öööh”. Hän nostaa myös päätään ja katsoo tarkasti mitä ympärillä tapahtuu ja seuraa katseellaan äidin tai isän liikkeitä. Mielenkiintoisinta kuitenkin on se, että hänellä on suuri tarve päästä liikkeelle, ja jos hän vain jaksaisi kannatella itseään, niin hän ryömisi jo vaikka minne, tai ainakin näin isästä tuntuu.

Synnytys

Lauantaina se alkoi ja melkein maanantaina se päättyi. Kun emännältä alkoi valua tuoreen punaista verta, niin päätimme lähteä oitis sairaalaan. Siinä oli turha soitella sairaalaan kysyäkseen, mitä tehdään, koska sinne he olisivat kuitenkin käskeneet. Sairaalassa vuotoa tutkittiin ja vauvan sydänääniä kuunneltiin. He totesivat, että kaikki on kunnossa mutta tuleva isä saa lähteä kotiin ja tuleva äiti jää vuodeosastolle. Sunnuntaiaamuna noin yhdeksän aikaan menin sairaalaan katsomaan, mitä Emännälle kuuluu. Tapasimme siellä lääkärin ja hän kertoi, että kun raskaus on jo 14 päivää yli lasketun ajan niin, synnytys käynnistetään.

Siitä alkoi pitkä odotus. Kalvo puhkaistiin, tippaa annettiin ja mitään ei tuntunut tapahtuvan, kunnes supistukset alkoivat puolenpäivän aikoihin. Supistukset kovenivat ja kivut lisääntyivät samoin, myös kivun lievitys. Tässä vaiheessa tulevat isovanhemmat olivat jo tulisilla hiilillä ja kyselivät paljon kysymyksiä. Tunteja kului ja odotus oli pitkää ja tylsää. Noin 20 minuuttia vajaa 10 emännälle annettiin lupa ponnistaa, siitä meni noin 30 minuuttia ja äidillä oli vatsanpäällä 50cm ja 3410 grammaa painava tyttövauva.

Odottelua…

”Odottavan aika on pitkä” sanonta on tullut todistetuksi. Ensin odottelimme Jouluaattoa ja sitten Uutta vuotta, mutta ei vain pikkuinen tullut. Meille oli varattu täksi päiväksi aika äiteyspoliklinikalle ultraääneen ja siellä lääkäri totesi, että vielä saadaan odottaa. Vaikka vuosi (2000 - 2001) armeijassa oli yhtä odottelua, niin se ei ollut läheskään näin ärsyttävää.